maanantai 26. marraskuuta 2012

Iloista vaatetta itselleni

Suurta iloa tuottaa kun saa pitkän tauon jälkeen tehtyä jotain ihan itselleen!

Eilen illalla tartuin hetkeen, kun olin jo kauan odottanut sitä aikaa, että pääsisin tarttumaan kangaskasaan, josta on tarkoitus tulla vaatteita itselleni. Työhommia ja virityksiä on ollut riittämiin, mutta tähän väliin oli saatava tehdä jotakin voimaannuttavaa ihan vain itselleni. Otin kasasta Marimekon ystävämyynneiltä ostamani trikookankaan ja olin päättänyt tehdä siitä pidemmän puseron, jossa on resorit helmassa, hihoissa ja kaula-aukolla. Ompelin puseron samalla kaavalla kuin retrokuosisenkin puseron (Jokatyypin kaavakirjan raglanhihaisen puseron kaava pienillä muutoksilla) sillä muutoksella, että jätin saumavarat pois. Aika hyvä tuli! Toinen hiha olisi saanut olla sentin väljempi, taitaa olla toisessa kädessä isommat lihakset ;), mutta muuten mitat meni nappiin. Ensi kerralla taidan tehdä himpun verran isommat hihat. Yksi asia jäi harmittamaan, jonka huomasin vasta kun katselin näitä miehen ottamia kuvia. Olisi kuitenkin pitänyt vaihtaa saumuriin punaiset langat, koska helmaresorin takana saumassa paistaa valkoiset saumurilangat. Mutta ensi kerralla olen viisaampi senkin asian suhteen! Nyt odotan jo seuraavaa hetkeä, että pääsen ompelemaan itselleni, kunhan nyt ensin saan tehtyä valmiiksi lasten joulukalenterin töihin jne. Mitäs tästä puserosta sanot?


1 kommentti:

  1. Onpas nätti kuosi, ja hyvän mallinen paita. Kyllä kelpais mullekin!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin! Ilahdun niistä kovasti!