perjantai 29. maaliskuuta 2013

Trikoomekkoja itselleni

Viime viikonloppuna sain otettua pitkästä aikaa ompeluaikaa. Ja sainpa jotain valmistakin! 
Ostin Tampereella käydessämme Triteksiltä kaksi kassia kankaita. Kuinka se kankaiden leikkaaminen onkaan mulle aina niin vaikeeta. Pelkään aina että menee pieleen, enkä siksi uskalla leikata kankaita. Ajattelin sitten ostaa vähän halvempia kankaita, jos vaikka uskaltaisin jotain myös ommella. Kauemman aikaa mielessäni on pyörinyt trikoomekot. Ja viimein jotain tuloksiakin syntyi.
Tässä ensimmäinen versio mekostani. Ompelin mekon Jokatyypin kaavakirjan raglanpaidasta muokkaamallani kaavalla. Kaulalle ompelin resorin ja helmaan ja kädenteille kuminauhakujat. Tästä kokeiluversiosta tuli mun makuun aika kiva!


 
Toiseksi ompelin ruskean mekon muuten samalla kaavalla mutta hihoja hieman pidensin ja levensin.

 
Tässä kolmannessa mekossa ajattelin kokeilla jotain erilaista, mutta suunnitelmat muuttuivat matkalla. Helman ajattelin jättää suoraksi, mutten sitten tykännytkään, joten kumpparikujalla tein tämänkin. Hihansuut jätin toistaiseksi ilman kumpparia, katsotaan miltä käytössä alkaa vaikuttaa. Kaulalle ompelin resorin ja ompelin siihen elämäni ensimmäisen sauman kaksoisneulalla. Jää nähtäväksi meneekö kaula-aukko uusiksi vai jääkö se noin.
 

Tässä vielä yksi "mekko kokeilu". Ompelin tällaisen helpon tuubimekon kokeillakseni, että voiko se todella toimia, kun näin eräässä blogissa sellaisen ja se näytti hirmu kivalta.

Tällaisia ompeluksia tällä kertaa. Toivottavasti pian lisää!

4 kommenttia:

Kiitos kun jätit kommentin! Ilahdun niistä kovasti!