keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Ensimmäinen trikoopuseroni

Mulla on ollu ajatuksena jo tovin ommella itselleni trikoopaita tai paitoja ja ostinkin niihin jo niitä kankaita aiemmin, mutta enhän mä niistä uskaltanut kokeilla ensimmäisen paidan ompelua vaan piti ostaa lisää kankaita, joista uskaltaisin kokeilla ensimmäistä paitaa. Tällaiset kankaat sitten löysin.
 
 
Toissapäivänä olin tutkinut erilaisia kaavoja riittävästi ja piirsin Joka tyypin kaavakirjasta raglanhihaisen paidan kaavat ja muokkasin niitä yhtien toisien kaavojen pohjalta omaa tarvettani vastaavaksi. Tein paitaan pidemmän helman ja ompelin sekä helmaan että ranteisiin resorit ja kaula-aukon kanttasin paitakankaalla. Meillä on töissä tosi kylmä ja siksi tein paidasta hieman löysemmän, että alle mahtuu vaatetta, tässä alla trikoo t-paita ja pitkähihainen paita. Paidasta tuli sopiva ja tykkään siitä. Kangaskin on ihanan retro! Päällä oikein mukava paita, kun ei tarvitse kiskoa koko ajan alaspäin. Taidanpa tehdä samalla kaavalla pari paitaa lisää. Ostin kyllä lisää kokeilukangasta, koska haluan kokeilla myös yhtä toista kaavaa, enkä uskalla sitäkään tehdä niistä ihanista kankaista! Paitapäivityksiä seuraa kun ehdin ompelukoneen ääreen. :)



3 kommenttia:

  1. "..ostin vähän lisää, ku en uskaltanu niitä toisia kokeilla" kuulostaa vähän et yrität huijata ittees???!:P

    VastaaPoista
  2. Enpäs yritä. Totta tuo on kun en halua kankaita pilata. Kaikesta aion ommella...ja pian! :)

    VastaaPoista
  3. Noin mullekin aina käy. Siis ostettava toisia kankaita, kun niitä ihanuuksia ei uskalla ilman testiä saksia. Tuloksena on sitten aivan valtavat kangasvuoret =)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin! Ilahdun niistä kovasti!