keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Juhani Juhannus Krokotiili

Juhani Juhannus Krokotiili syntyi juhannusaattona 2013 luomattomuuden tuskan tuotoksena.  Olin sairastanut viikon kovaa flunssaa ja juhannusaattona olin jo hieman parempi, mutta kuitenkin sen verran huonossa kunnossa, että kaunista juhannussäätä oli ihailtava sisältä ja silloin se iski – luomattomuuden tuska nimittäin. Halusin viimein saada jotakin näkyvää aikaiseksi käsilläni. En kestänyt enää sairastamista. Juhannusyönä tartuin sitten toimeen. Ajatuksena oli tehdä jotakin päiväkotiin läksiäislahjaksi lasten iloksi. Päähäni syöpyi kuva krokotiilista. Päätin kokeilla. Piirsin kaavan ja leikkasin sen vihreästä fleecestä, suuksi löysin punaista säämiskän tuntuista kangasta ja hampaiksi ja silmiksi valkoista puuvillaa. Siitä se pikkuhiljaa syntyi - mun ensimmäinen Juhani Juhannus krokotiili. Hieman siitä tuli lyhytperäinen. Jaloista tuli yliliikkuvat. Mutta muuten se on oikein suloinen pikku krokotiili. Toivottavasti siitä on iloa lapsille!





 
Juhani juhannuskrokotiili

Ah miten ihanaa on lekotella
ja juhannusruokia makustella,
välillä lammessa pulahdella,
sanoi Juhani.
Ei haittaa vaikka liiasta vesiliukumäenlaskusta
lyheni pikkuinen pyllyni
kun vielä on jäljellä vipattavat jalkani.
Siitä kesällä tulee eniten iloiseksi
kun voi saada suupielet jäätelöiseksi
ja varpaat vetiseksi.
-Hanna Juutilainen-

2 kommenttia:

  1. Mieletön juhannuskrokotiili (ehkäpä maailman ainoa sellainen ja siten suojeltava eläin)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikkupippuri että jaksat ilahduttaa muo kommenteillasi! <3

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin! Ilahdun niistä kovasti!